Turun nuorkauppakamari

Turun Nuorkauppakamari tukee oman talousalueen kehittymistä ja hyvinvointia. Tarjoamme jäsenillemme mahdollisuuden kehittyä yksilöinä kamarimme mielenkiintoisissa hankkeissa, joita emme välttämättä omassa arjessa pystyisi toteuttamaan. Vuonna 2014 keskitymme kamaritoiminnassa visionääristen johtamistaitojen kehittämiseen. Rakennamme kamarin toimintaa strategisista näkökulmista, tuemme yhteiskunnallisesti positiivisen ilmapiirin syntymistä ja kehitämme itseämme ihmisinä sekä ennen kaikkea visionäärisinä johtajina. Ajan hengessä tulevaisuutta on tärkeää tarkastella positiivisella ja rohkealla tavalla. Peruutuspeilistä näkyy menneisyys, tuulilasista tulevaisuus.

turun kehittäjä

Turun Kehittäjä -palkinto Valmet Automotivelle

Turun Nuorkauppakamari ry on valinnut tämän vuoden Turun Kehittäjä -palkinnon saajaksi Valmet Automotiven. Valmet Automotive on luonut vahvalla rekrytoinnilla positiivista rakennemuutosta koko Varsinais-Suomen alueelle. Työllistävien ja taloudellisten vaikutusten lisäksi Valmet Automotive on osoittanut vahvaa tahtotilaa viedä Turkua ja erityisesti alueellista teknistä osaamista eteenpäin. Turun Kehittäjä -palkinto jaetaan tänä vuonna 30. kerran. 
Turun Nuorkauppakamari jakaa vuosittain Turun […]

Turun Kehittäjä -palkinto Meyerille

Turun Nuorkauppakamari ry on valinnut tämän vuoden Turun Kehittäjä -palkinnon saajaksi Meyer Turku Oy:n. Meyerin telakka on merkittävä Turun alueen työllistäjä ja alueellinen toimija. Telakan tilauskanta on vahva, ja luvassa on töitä vuosiksi eteenpäin. Palkinto jaetaan tänä vuonna 29. kerran.

Turun Nuorkauppakamari jakaa vuosittain Turun Kehittäjä -palkinnon alueen yritykselle, yhteisölle tai henkilölle, jolla on ollut […]